Kaikkien aikojen kuuluisimman jännitys- ja rikoskirjailijan suomennetut teokset.
Teosluettelossa kirjat ovat alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä.
Teosluettelossa kirjat ovat alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä.
7.7.2018
6.7.2018
Stylesin tapaus
Stylesin tapaus
WSOY 1970 - Sapo 116
The mysterious affair at Styles 1920
"Agatha Christien kuuluisa esikoisdekkari. Rikas nainen on myrkytetty. Murhaajaksi leimataan vaimoaan 20 vuotta nuorempi rutiköyhä aviomies, tosi lurjus ja onnenonkija, jonka kuiskutellaan seurustelevan kauniin naapurinrouvan kanssa. Mutta entä kun naisparka kuolee sisältä päin teljettyjen ovien takana, eikä epäiltyä aviomiestä näy mailla halmeilla. Entä kun uskollinen taloudenhoitaja vakuuttaa, että talo on täynnä ahneuina haita, kaikki rahan tarpeessa.
Liian aukoton todistusaineisto. Liian paljon stryktiiniä, liian monta henkilöä jotka olisivat voineet käyttää sitä. Hercule Poirot sukeltelee lavastettujen ja todellisten johtolankojen verkossa kuin kala katiskassa, kunnes suuri ajatus välähtää, ja itsevarmuutta säteilevä belgialainen on valmis järjestämään pienen réunionin Styles Courtin salongissa."
Agatha Christien vuonna 1920 julkaistu ensimmäinen salapoliisiromaani esittelee hänen suosituimman päähenkilönsä. Kyseessä on selkeä ja johdonmukainen kertomus, jossa Agatha yllättää lukijansa, niin kuin monissa myöhemmissä kirjoissaankin. Tarinasta käy ilmi kirjoittajan asiantuntemus myrkkyihin – hän oli aikoinaan apteekissa töissä. Kirjaa lukiessaan ei luulisi tämän olevan esikoisdekkari. Hyvä kirja! Tapahtumapaikka on sama kuin kirjassa Esirippu, jossa Hercule Poirot poistuu näyttämöltä Agathan vetäessä hihastaan oikein jymy-yllätyksen.
Salainen vastustaja
Salainen vastustaja
WSOY 1974
The Secret Adversary 1922
”Tommy ja Tuppence ovat nokkelia seikkailijoita, jotka Agatha Christie loi vihreässä nuoruudessaan. Jo silloin Christie rakensi jännitystä mestarin ottein, lisäsi tarinan mausteiksi hyväntuulista huumoria, romantiikkaa ja reipasta menoa sekä tallensi oivan ajankuvan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä Englannista. Salaisen vastustajan päähenkilö on Jane Finn, nuori amerikkalainen tyttö, jonka haltuun eräs matkustaja oli uskonut huippusalaisen asiakirjakäärön Lusitanian upotessa. Jane pelastui haaksirikosta, mutta katosi saman tien kuin tuhka tuuleen. Mukanaan paperit, joiden varassa nyt, viisi vuotta myöhemmin, on Englannin konservatiivisen hallituksen kohtalo. Tommyn ja Tuppencen tehtävä on löytää tyttö ja paperit sekä samalla paljastaa ajan nerokkain rikollinen, salaperäinen ”herra Brown”, jonka henkilöllisyys on syvän hämärän peitossa. Herra Brown tuntuu kuulevan ja näkevän kaiken. Ja hänen kostonsa on nopea.”
Ylivoimaisesti parempi kuin Marplet ja Poirotit. Tämä on ensiluokkainen jännäri. On vaikea keksiä tästä parempaa. Kaikki Tommy ja Tuppence -tarinat eivät ole näin hyviä. Yle näytti vuosina 2017 ja 2018 BBC:n mainion TV-sarjan "Rikos yhdistää", joka perustui kahteen Tommy ja Tuppence - kirjaan. Jännittävässä ja korkealuokkaisessa sarjassa pääosia esittivät Jessica Raine ja David Walliams.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 11/1974: "Aniharva 20-luvun viihdekirja on säilynyt hengissä (tiedän sen, olen riittämiin kokeillut kesämökin varastoja), mutta tämä Agatha Christien varhaisimpiin (ilmestynyt 1922) kuuluva vakoilutarina on yhä tuore ja irtonainen. Itse asiassa iällä on siunauksensakin: sen ansiosta on helppo niellä Agathan poliittiset ynnä muut asenteet, jotka nyt tuntuvat herttaisen hömpiltä mutta jotka ehkä alku teoksen ilmestymisen aikaan olisivat ärsyttäneet. Eihän Agatha ikinä mikään poliittinen ajattelija ole ollut, muistettakoon vain hänen vanhuudenteostaan "Salaperäinen matkustaja" (1970).
"Salainen vastustaja" ei siis ole dekkari vaan suurpoliittinen agenttiseikkailu, jollaisia Agatha on kirjoittanut vain muutaman. Poirotin tai neiti Marplen sijasta kohtaamme nyt ensi kerran parin Tommy ja Tuppence, jota Agatha on myöhemmin kuljetellut muutamassa romaanissa vielä vastikäänkin. On siis suomennettavaa jäljellä."
Golfkentän murha
Golfkentän murha
Otava 1943 - WSOY 1959
Riksi 81 - Sapo 292
The murder on the links 1923
“Salaperäinen eteläamerikkalainen liikemiesmiljonääri P.T. Renauld lähettää Ranskasta hätäisen avunpyynnön, mutta tikarikätinen kuolema on nopeampi kuin mannermaan pikajuna, joka kiidättää Hercule Poirotin Lontoosta Merlinvillen pikkukaupunkiin, Renauldin suureen huvilaan meren rannalla. Miljonäärin arvoituksellinen murha laukaisee yllätyksellisen tapahtumien sarjan, jossa murha johtaa murhaan, petos petokseen ja häikäilemättömään kiristykseen. Mutta jo alusta pitäen Poirot kiinnittää huomiota kahteen seikkaan: kelloon, joka edistää aivan liikaa, ja merkillisen pitkään päällystakkiin murhatun miehen yllä.”
Tämä hauska kirja on järjestyksessä toinen Christien Poirot -tarina. Kertojana on Poirotin ystävä, kapteeni Hastings ja hän kuvaa pappa Poirotia näin: ”Varsin omalaatuinen pieni mies! Pituus metri kuusikymmentä senttiä, munanmuotoinen pää hiukan kallellaan, silmät jotka loistivat vihreinä hänen kiihottuessaan, ja sotaisen jäykät viikset – suunnattoman arvokkuuden vaikutelma! Hänen ulkoasunsa oli siisti ja keikarimainen. Kaikenlainen siisteys oli hänen ehdoton intohimonsa. Järjestys ja järjestelmällisyys olivat hänen jumalansa. Hän ei antanut paljoakaan arvoa jalanjälkien ja sikarintuhkan kaltaisille ulkonaisille johtolangoille, vaan väitti, etteivät ne sinänsä koskaan auttaisi salapoliisia ratkaisemaan ongelmaa. Sitten hän koputti järjettömän itsetyytyväisenä munanmuotoista päätään ja huomautti äärimmäisen tyytyväisesti: - Todellinen työ, se tapahtuu täällä. Pienet harmaat solut – muista aina pienet harmaat solut, mon ami.”
Ranskalainen, uuden koulukunnan mestarietsivä Giraud tutkii murhaa ja konttaa pitkin lattioita nuuskien johtolankoja. Hän ja Poirot käyvät eräänlaista kaksintaistelua tutkiessaan rikosta. Lopulta ylimielinen Giraud kärsii tappion ja saa hermokohtauksen. Hastings puolestaan rakastuu Tuhkimoon ja kirja päättyy Hastingsin ja Cinderellan suudelmaan.
Ruskeapukuinen mies
Ruskeapukuinen mies
WSOY 1985
The Man in the Brown Suit 1924
”Timanttiryöstö. Merkillinen onnettomuus maanalaisen asemalla Lontoossa. Kauniin naisen murha syrjäisessä maaseutukartanossa. Miten nämä tapahtumat liittyvät toisiinsa? Voisiko näiden rikosten yhteisenä tekijänä olla salaperäinen ruskeapukuinen mies…Anne Beddingfeld, utelias ja innokas nuori nainen, uskoo voivansa ratkaista mysteerin. Hän löytää koimyrkyltä tuoksuvan oudon paperinpalasen, ja pian tutkimukset vievät hänet vaaralliselle matkalle Afrikkaan. Ja siellä todelliset seikkailut ja juonittelut vasta alkavat... Yllätys lukijalle, Agathan ennen suomentamaton jännäri, arvoituksellinen loppuun saakka.”
Mainio seikkailukirja! Ilman Poirotia ja Marplea kulkeva tarina nuoresta näpsäkästä neitosesta, samaan tyyliin kuin ”He tulivat Bagdadiin” ja ”Määränpää tuntematon.”
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluetteossa 19/1985: "Kirjailijan varhaistuotantoon kuuluva romaani on salapoliisijuonella varustettu seikkailukertomus, päähenkilönä utelias nuori nainen, joka rupeaa tutkimaan näkemäänsä tapaturmaa ja joutuu näin kansainvälisen rikollisjoukkueen jäljille. Nämä johtavat tytön laivamatkalle Etelä-Afrikkaan. Matkaseurueessa on epäilyttäviä henkilöitä ja tyttö on muutaman kerran päästä hengestään, mutta pelastuu omaa neuvokkuuttaan tai viime hetkessä hätiin ehtivän sankarin avulla. Tarina on täysin uskomaton, mutta onhan Dame Agatha aina osannut selvitellä solmunsa ja yllättää lukijansa. Melko vanhahtava sekä tyyliltään että asenteiltaan tämä yli 60-vuotias romaani tietenkin on."
Poirotin varhaiset jutut
Poirotin varhaiset jutut
WSOY 1981 - Sapo 263
Poirot Investigates 1924
"Hercule Poirot, Agatha Christien kuolematon dekkarihahmo, esiintyi jo hänen ensimmäisissä teoksissaan 20-luvulla. Omaperäinen pikku salapoliisi tuli silloin vakavaksi kilpailijaksi Sherlock Holmesille, jonka yksinvaltius alalla oli kestänytkin yli 30 vuotta. Nämä Poirotin varhaiset jutut (Poirot Investigates) on kirjoitettu 1924 – neljä vuotta kuuluisan esikoisdekkarin Stylesin tapauksen jälkeen ja kaksi vuotta ennen Agathan varsinaisena läpimurtoteoksena pidettyä Roger Ackroydin murhaa. Hercule Poirot terävimmillään 11 hienossa rikoskertomuksessa."
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 9/1981: ”Toistakymmentä Christien neljä vuotta esikoisdekkarinsa (Stylesin tapaus, 1920) jälkeen kirjoittamaa rikosjuttua. Näissä varhaistuotannon pikkupaloissa korostuu erikoisesti Hercule Poirotin ja hänen ystävänsä Hastingsin älyllinen ja henkilökohtainen suhde; samoin niissä kuvastuu tiettyjä, tulevaa menestystä enteileviä temaattisia suuntaviivoja. Kepeän nokkelina alkuharjoitelmina jutut sijoittuvat hyvin paikalleen Christien tuotannon historiallista kaarta hahmotettaessa.”
Rakkauskirjeiden salaisuus
Rakkauskirjeiden salaisuus
Nide Oy 1948
WSOY 1984 – Sapo 387
The Secret of Chimneys 1925
”Punaisen käden tovereiden lietsoma vallankumous Herzoslovakiassa, jonka tiimellyksessä sekä kuningas että kuningatar ovat saaneet surmansa, on Christien nerokkaasti ja ilkikurisesti kehittelemän jännitysromaanin lähtökohta. Tapahtuman vaikutukset tuntuvat suurvaltatasolla Yhdysvaltoja myöten ja saavat liikkeelle ministereiden lisäksi myös huippuälykkään kansainvälisen konnakaartin. Anthony Cade, seikkailija ja maailmanmies, jonka syntyperä on kaikille arvoitus, toimii Scotland Yardin tarkastaja Battle apuna kun varsinainen piirileikki pääsee vauhtiin lordi Caterhamin arvokkaassa maaseutukartanossa, jonne on kerääntynyt joukko toinen toistaan omalaatuisempia henkilöitä. Skandaalimaisia paljastuksia sisältävä käsikirjoitus on vain osa häikäilemättömästä pelistä, jota käydään Herzoslovakian tulevaisuuden kustannuksella.”
Kirjan alkupuolella esitellään 27-vuotias Virginia Revel joka tapaa Anthony Caden varsin omalaatuisissa olosuhteissa. Jännittävien seikkailujen jälkeen Virginialle selviää että hän Anthonyn sijasta onkin naimisissa Herzoslovakian prinssi Obolovitchin kanssa. Tulee mieleen Wodehousen hulvattomat tarinat. Agatha onkin tässä hauskimmillaan, muttei yllä Woden tasalle. Tarina on kyllä mukava ja helppolukuinen. Agathan parhaimpia.
Roger Ackroydin murha
Roger Ackroydin murha
Otava 1929 (nimellä "Kello 9.10")
WSOY 1959 – Sapo 348
The Murder of Roger Ackroyd 1926
”Christien vuonna 1926 kirjoittama Roger Ackroydin murha avasi tien hänen kirjalliselle menestykselleen. Tämä lukitun huoneen arvoitus, jossa Hercule Poirotin harmaat aivosolut joutuvat jälleen kovalle koetukselle, on Dame Agathen kuuluisimpia ja parhaimpia jännitysromaaneja! Tarinan kertojanääni kuuluu poikkeuksellisesti maalaislääkäri tohtori Sheppardille, joka on tilapäisesti ottanut Poirotin tutumman apulaisen, Hastingsin roolin. Rikas leskirouva Mrs. Ferrars löytyy kuolleena. Tohtori Sheppard epäilee kuolemaa itsemurhaksi. Mutta sitten kuolee myös Roger Ackroyd, joka oli aikonut viedä leskirouvan uudelleen vihille. Roger Ackroydin murha kuuluu kaikkien itseään kunnioittavien dekkarinlukijoiden lukulistalle! Eikä siitä voi paljon tämän enempää sanoa, koska muuten teoksen arvoitus paljastuu.”
Kertojana on tohtori Sheppard, joka asuu uteliaan, juoruilevan sisarensa Carolinen kanssa Poirotin naapurissa. Tarina on oikeaoppinen salapoliisikertomus, missä epäilykset kohdistuvat jokaiseen vuoronperään. Kellonaikoja ja alibeja, motiiveja ja keinoja pohditaan. Poirot tietää kaikkien salaavan häneltä jotain, mutta siitä huolimatta hän penkoo totuuden esiin. Tapansa mukaan Agatha järjestää loppuun yllätyksen. Usein juuri vähiten epäilty osoittautuu murhaajaksi hänen kirjoissaan. Tämän kirja loppukäänne on tosiaan yllätyksellinen, mutta vielä paremmaksi Agatha pistää viimeisessä Poirot -tarinassaan Esirippu. Siinä lukijaa odottaakin oikein jymy-yllätys.
Neljä suurta
Neljä suurta
WSOY 1978 - Sapo 216
The Big Four 1927
”Hercule Poirotilla on niin kova pähkinä purtavana, että hänen on otettava avukseen kaksoisveljensä Achille Poirot. Vastustajana ei näet ole mikään surkea myrkynsekoittaja, ei kodikas murtomies, vaan Neljä suurta, rikollisten ylimystöön kuuluvan tuhojärjestön johtokunta. Se tavoittelee valtaa ja sillä on keinot sen saavuttamiseksi: terävät aivot, suuri raha sekä murhiin kouliutunut asiamiesverkosto. Kaikki alkaa siitä kun outo mies ilmestyy sokkitilassa Poirotin makuuhuoneeseen kuolemaan. Koplan jäljittäminen vie Hercule Poirotin ja hänen pikemmin uskollisen kuin älykkään Watsoninsa seikkailuista toiseen. Tapaukset näyttävät erillisiltä, mutta kaikissa on yhteisenä tekijänä Neljä suurta.”
Tästä Agatha Christien varhaisesta kertomuksesta tulee mieleen Edgar Wallacen tarinat samalta vuosikymmeneltä. Poirot istuskelee kotonaan harmaiden aivosolujensa kanssa, mutta lähtee myös kenttätöihin ja joutuu kapteeni Hastingsin kanssa rosvojen kynsiin. Hän matkustaa mannermaalle, tekee vaikuttavan katoamistempun ja joutuu niinkin tiukkaan paikkaan, että ajaa kuuluisat viiksensä! Poirot on siis aktiivisempi kuin ratkoessaan monia kartanomysteereitään. Kyseessä on mukavan erilainen Poirot-tarina.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4/1978: "On täysi syy olettaa, että hän on kaiken sen takana. - Minkä takana? - Kaiken. Maailmanlaajuisen levottomuuden, kaikkien kansojen vitsauksena olevien työselkkausten ja silloin tällöin puhkeavien vallankumousten." Kuka romaanihenkilö voidaan esitellä noin komeasti? Tietenkin kiinalainen Li Chang Yen, yksi Agatha Christien puolen vuosisadan takaa löydetyn Poirot-romaanin nimen tarkoittamista "neljästä suuresta". Agathahan ei toki koskaan ole ollut mikään poliittinen ajattelija, mutta verrattuna 20-luvun muuhun, enimmältään kivikuolleeseen jännityskirjallisuuteen hänen hupatuksensa ovat sentään jopa hilpeitä. Ylipäätään "Neljän suuren" käännättämistä voi kyllä puolustaa, sillä paitsi kuriositeettina sillä on arvoa ihan sellaisenaankin, pikkujännittävänä luettavana."
Sininen juna
Sininen juna
Otava 1940
WSOY 1959 – Sapo 162
The Mystery of the Blue Train 1928
"Miljonäärintytär Ruth Kettering saa isältään lahjaksi kuuluisan rubiinin, jonka sanotaan tuottavan epäonnea omistajalle. Avioliittoonsa tyytymätön Ruth päättää matkustaa Rivieralle ja ottaa ihailemansa rubiinin mukaan isänsä varoituksista piittaamatta. Sinisen junan matkustajista kenenkään ei pitänyt tietää aarteen olemassaolosta, mutta junan pysähtyessä Lyonissa paljastuu yön aikana tapahtunut raaka ryöstömurha. Samalla myös selviää, että kuin sattumalta junan matkustajanaon useitakin Ruthin elämään läheisesti liittyviä henkilöitä. Ja sattumalta mukan on myös Hercule Poirot. Junamurha panee mestarisalapoliisime harmaat aivosolut kovalle koetukselle ja ennen kuin mysteeri ratkeaa, hän joutuu seulomaan niin Lontoon alamaailman kuin Rivieran hienostopiirit."
Rikkaan miehen tytär on pettynyt avioliittoonsa ja isä painostaa häntä ottamaan eron kelvottomasta aviomiehestä. Tytär kuitenkin murhataan Ranskan halki kulkevassa ’Sinisessä junassa.’ Junassa matkustaa sattumalta myös hiljattain rahaa perinyt vaatimaton seuraneiti sekä ei niin vaatimaton salapoliisi Hercule Poirot. Murhatulta on ryöstetty rubiinikoru ’Tulensydän.’ Poirot alkaa tutkia juttua yhdessä ranskan poliisin kanssa. Tämä on keskitasoinen Christien salapoliisiromaani, jossa henkilöt jäävät Poirotia lukuun ottamatta etäisiksi. Rikastuneen seuraneidin läsnäolokin jää tarinan kannalta jotenkin irralliseksi ja hyödyntämättä.
Sininen juna (Le Train Bleu) oli kuuluisa ranskalainen luksusluokan yöpikajuna Calais’sta Ranskan Rivieralle. Brittiläiset rikkaat ja kuuluisuudet matkustivat sillä suosittuihin Etelä-Ranskan lomakeskuksiin.
Aikataulut oli sovitettu niin, että noustuaan brittiläiseen junaan Lontoon Victoria-asemalla klo 15 ja vaihdettuaan Ranskassa Siniseen junaan, matkustaja oli perillä Nizzassa seuraavana päivänä klo 19. Nimensä juna sai tummansinisistä makuuvaunuistaan.
Seitsemän kellon salaisuus
Seitsemän kellon salaisuus
WSOY 1952 – Sapo 78
The Seven Dials Mystery 1929
”Nuori huoleton joukko viettää viikonloppua vanhassa kartanossa kun kuolema puuttuu peliin: Gerry Wade, jolle uni tosin aina on maistanut tavallista paremmin, vaipuu siihen kenenkään arvaamatta ikuisesti. Tutkimukset paljastavat näennäisen syyn: liian suuri annos unilääkettä. Tapaus merkitään itsemurhaksi. Mutta kellojen arvoitus on yhä ratkaisematta. Niiden seitsemän herätyskellon, jotka onnettomuusaamuna tikittivät sievästi rivissä Gerryn huoneen takanreunustalla. Tästä Agatha lähtee kehittelemän monisäikeistä juonta. Yllätys seuraa toistaan ja jännitys kiristyy äärimmilleen.”
Nuori lady Eileen Brent – tuttavallisemmin Bundle – on päähenkilönä mukavassa tarinassa. Hän koettaa ystävineen selvitellä murhamysteeriä, joka liittyy joihinkin salaisiin papereihin. Miehet ovat vätyksiä ja ”aaseja”, tyttöjen ollessa rohkeita ja neuvokkaita. Taustalla häärää turvallinen tarkastaja Battle Scotland Yardista. Yläluokan nuoret ovat vailla toimeentulon huolia ja ajelevat omilla ’kahden istuttavilla’ autoillaan kartanosta toiseen ja välillä Lontooseen. Mukava ja viihdyttävä tarina sisältää ripauksen romantiikkaakin.
5.7.2018
Rikos yhdistää
Rikos yhdistää
WSOY 1986 – Sapo 298
Partners in Crime 1929
“Tommy ja Tuppence ovat menneet naimisiin ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. – Kunpa jotakin tapahtuisi, Tuppence huokaa ja haukottelee. Kuule, Tommy, eikö sinuakin haluttaisi lähteä ajamaan takaa saksalaisia vakoilijoita? Kuin vastaukseksi ovikello soi ja sisään astuva Tommyn pomo tarjoaa heidän hoitoonsa konkurssin partaalla olevaa lafkaa nimeltä Kansainvälinen Etsivätoimisto. Aluksi näyttää siltä, että lihava vanha mies, jolla on huikentelevainen vaimo, jää heidän ainoaksi asiakkaakseen. Mutta sitten kun alkaa tapahtua, alkaa todella tapahtua. Ensin tulee rasvatukkainen keikari, joka on hukannut morsiamensa, sen jälkeen heti perään vaaleanpunaisen helmen tapaus, sitten sanomalehteen pukeutunut mies…”
15 rikoskertomusta, joita ei oikein uskoisi Agatha Christien kirjoittamiksi. Jotenkin lapsellisen tuntuisia tarinoita joissa pariskunta jäljittelee erilaisia tunnettuja salapoliiseja. Kirja on höyhenen kevyttä viihdettä. Agatha kirjoitti tästä pariskunnasta parempiakin tarinoita.
Vuosina 1983-1984 brittiläinen ITV esitti 10-osaisen Tommy ja Tuppence - sarjan "Partners in Crime" jota ilmeisesti esitettiin Suomessakin. Yle esitti vuonna 2017 saman nimisen korkeatasoisen ja jännittävän BBC:n sarjan. Sen jaksot eivät kuitenkaan perustuneet tämän kirjan tarinoihin, vaan kahteen muuhun T&T - kirjaan.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 5/1986: "Vuonna 1929 ilmestyneeseen rikoskertomuskokoelmaan sai Suomessa tutustua pari vuotta sitten televisiosarjan avulla. Etsivinä toimivat Tommy ja Tuppence, 20-lukulainen aviopari. Tuppence on kuin Hilja Valtosen sankarittaret, Tommy jää vielä kapeammaksi. Toisena yhteen sitovana tekijänä toimivat viittaukset salapoliisikirjallisuuden sen ajan suuriin nimiin ja heidän työtapoihinsa. Muutamat tarinoista ovat salapoliisikirjallisuuden klassikkoja ja kiehtovat Agatha-faneja. Mutta vanhan rouvan asenne rikoksiin ja niitten selvittelijöihin herättää nykyisin lähinnä hämmennystä. Miljöö ja tavat ovat totta, mikään muu ei."
Murha maalaiskylässä
Murha maalaiskylässä
WSOY 1954 - Sapo 8
Murder at the vicarage 1930
“St. Mary Meadin kylän uneliaan rauhan rikkoo pahansisuisen eversti Protheroen murha. Miehen kuolema ei tule kenellekään yllätyksenä, sillä sitä tuntuu toivovan yksi jos toinenkin aina kirkkoherrasta paikkakunnalla majailevaan taidemaalariin. Jopa everstin kauniilla vaimolla ja tyttärellä näyttäisi olevan syytä hankkiutua kiusanhengestä eroon. Neiti Marple pitää virkeät silmänsä auki, kuuntelee, miettii ja vetää johtopäätöksensä, joiden perusteella surmatyön todellinen tekijä joutuu viimein käpälälautaan.”
Jane Marple oli esiintynyt jo vuonna 1927 Royal Magazinessa julkaistussa novellissa The Tuesday Night Club. Suomeksi tämä novelli Tiistaikerho ilmestyi kokoelmassa Kolmetoista (WSOY 1983). Murha maalaiskylässä on ensimmäinen Marple -romaani. Pikku kylässä elelevä vanha neiti ymmärtää ihmisluontoa eikä nielaise sellaisenaan kaikkea kuulemaansa, vaan ottaa huomioon epärehellisyyden. Kertojana on paikkakunnan kirkkoherra, jonka kotoa löytyy ruumis. Poliisin ohella murhaa tutkii kirkkoherra, apunaan neiti Marple. Tässä ensimmäisessä Marple -romaanissa neiti pysyttelee kainosti taka-alalla vaikka näytteleekin lopussa ratkaisevaa roolia. Hyvä kirja.
Herra Quin esittäytyy
Herra Quin esittäytyy
WSOY 1988 - Sapo 314
The mysterious Mr. Quin 1930
“Kaksitoista kovakuorista rikospähkinää Agatha Christien parhaalta luomiskaudelta. Sankareina salaperäinen herra Quin, jonka miltei yliluonnollisen terävät aivot ovat apuna mysteereitä selvitettäessä, sekä herra Satterthwaite, joka liikkuu sulavasti hienoissa seurapiireissä. Herra Satterthwaite on sivistynyt poikamies ja suosittu kutsuvieras. Useimmiten juuri isäntiensä kodeissa hän törmääkin kiperiin ongelmiin – murhia, varkauksia, rakkausdraamoja joissa on kysymys elämästä ja kuolemasta… Vaikka hän taitavasti kerää tosiasiat ja johtolangat, lopullinen ratkaisu karttelee häntä, kunnes paikalle – aina yhtä yllättäen – ilmestyy herra Quin. Herra Quin-jutut olivat Agatha Christien omia suosikkeja hänen yli sadan lyhyen rikostarinansa joukossa.”
Kirja sisältää novellit: Herra Quin esittäytyy, Varjo ikkunassa, Majatalossa, Merkki taivaalla, Krupieerin sielu, Merestä noussut mies, Ääni pimeässä, Helenin kasvot, Kuollut Harlekiini, Siipirikko lintu, Maailman loppu, Harlekiinikuja.
Satterthwaite on joutilas, ikääntyvä heppu joka viettää suurimman osan ajastaan vieraana toisten joutilaiden kartanoissa, Rivieralla tai muissa lomaparatiiseissa. Erityisesti hän pitää herttuattarien seurasta. Hän ei ole mikään harrastelijasalapoliisi, vaan katsoo asioita ulkopuolisen ennakkoluulottomasti ja keksii selityksen vuosien takaisille mysteereille. Kaksi asiaa minua näissä novelleissa närästää: Satterthwaiten ja muidenkin henkilöiden elämäntapa joka tuntuu vieraalta, sekä Harley Quin, joka esitetään mystisenä hahmona. Jos tämä harlekiini olisi tavallinen kuolevainen, hänet voisi paremmin hyväksyä. Muuten tarinat kyllä menettelevät, lukuun ottamatta spiritismikohtausta.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1988: "Kaksitoista Agatha Christien rikoskertomusta 1930-luvulta, jota on luonnihdittu hänen luovaksi kultakaudekseen. Kertomuksia yhdistää toisiinsa kahden vanhan herran läsnäolo ja lähes paranormaaliksi katsottava yhteys heidän välillään. Tilanteiden taustat ja henkilöt luonnehtiva herra Satterthwaite on hienostopiirien suosima kuuntelija ja sivustakatsoja, eräänlainen Agatha Christien tohtori Watson, joka selostaa ja tekee johtopäätöksiä, kun taas arvoituksellinen herra Quin kriisitilanteissa paikalle saapuessaan on kuin itse kohtalo, jolla jo ennalta on kaikkien ratkaisujen avaimet hallussaan eli tavallaan kuin Sherlock Holmes ikään. Taitaaasti punottuja seurapiiririkoksia, rakkautta, yllätyksiä ja kuolemaa sisältäviä kertomuksia toki, mutta peräkkäin luettuna kertomusten teknisen rakennustavan samankaltaiksuus alkaa jo hieman kyllästyttääkin."
Kuolema lähettää viestin
Kuolema lähettää viestin
WSOY 1989
The Sittaford mystery 1931
”Ankara lumipyry on peittänyt pienen Sittafordin nummikylän ja tukkinut tien sen ainoaan lähikaupunkiin, Exhamptoniin. Mutta mitäpä ulkomaailmasta. Sittaford Housen suojissa on rattoisaa viettää perjantai-iltaa kyläläisten tutussa seurassa teen, takkatulen ja ajanvietepelien parissa. Ilta tummuu lumisen aavemaisena, ja joku keksii ehdottaa pöydän pyöritystä – tiedättehän tuon mystisen touhun, jossa manataan henkiä esiin kertomaan tuonpuoleisesta? Harmittoman jännityksen toivossa aloitettu istunto saa karmean käänteen, kun pöytä yhtäkkiä koputtaa erään kaikille tutun, vuorenvarmasti elossa olevan henkilön nimen ja lisää sen loppuun kohtalokkaan merkinnän: kuollut. Ja lisäselvitykseksi vielä yhden, yksinäisen ja kylmäävän sanan: murha. Vuonna 1931 ilmestynyt romaani Kuolema lähettää viestin on kekseliästä ja elävää parhaiden aikojen Agathaa.”
Eläkkeellä oleva kapteeni Trevelyan murhataan. Kumma, että brittidekkareissa on usein eläkkeellä oleva majuri tai kapteeni. Murhasta syytetään nahjusmaista Jimiä. Hepulla on kuitenkin tomera tyttöystävä Emily, joka päättä todistaa poliisien syytökset perättömiksi. Emily tietää miten ihmisiä käsitellään ja saakin tuloksia aikaan. Olen samaa mieltä takakannen tekstin kirjoittajan kanssa. Tämä on Agathaa parhaimmillaan. Henkilökuvaus on rikasta, juoni etenee ketterästi ja mukana on ripaus romantiikkaa. Ei haittaa vaikkei tässä tarinassa ole liiemmälti jännitystä eikä äkkinäisiä juonenkäänteitä.
Vaarallinen talo
Vaarallinen talo
WSOY 1936
Riksi 5 – Sapo 165
Peril at End House 1932
"Eh bien! Christie vie lukijaa kuin pässiä narussa romaanissa, jossa rapistuneen kartanon perijätär on päästä hengestään kolmena päivänä peräkkäin.
Hercule Poirot saapuu Cornwallin rannikolle viettämään ansaittua lepoa kesän lämmössä. Hän tapaa ravintolassa nuoren Nickin, tytön, jonka henki on jo kolmesti pelastunut oudoissa onnettomuuksissa. Pikku belgialaisen on jälleen kerran luovuttava ajatuksesta jäädä lepäämään laakereilleen. Poirotin vainukoiranvaistot terästyvät kun käy ilmi, että vainottu neito on rappeutuneen mutta arvokkaan sukukartanon ainoa perijä.
Kriitikot pitivät tätä vuonna 1932 ilmestynyttä Poirot-tarinaa Christien siihenastisen tuotannon parhaana."
Poirot ja Hastings viettävät lomaa St.Loon merenrantakaupungissa, Cornwallissa. Poirot kertoo ystävälleen jääneensä eläkkeelle ja torjuvansa kaikki työtarjoukset. Hän tekee kuitenkin tuttavuutta lähellä asuvaan nuoreen naiseen ja tuppautuu tämän luokse vierailulle. Kyseessä oleva neiti, Nick Buckley, asuu kartanossa nimeltä Tien Pää. Käy ilmi, että Nick on selviytynyt täpärästi monesta onnettomuudesta. Poirot ei malta jättää juttua siihen, vaan alkaa tutkia tapauksia. On selvää, että auton jarruja on peukaloitu ja Poirot yrittää estää aavistelemansa murhenäytelmän, Nickin murhan.
Näyttää kuitenkin siltä, ettei kenelläkään ole motiivia murhata Nickiä. Ilotulituksen aikana kuitenkin ammutaan Nickin serkku, joka on pukeutunut samaan tapaan kuin Nick. Poirot toimittaa Nickin turvaan hoitolaitokseen, mutta sielläkin hänet yritetään myrkyttää. Poirot on ymmällä ja tekee listan epäillyistä. Kirjassa käydään listaa läpi, pohditaan ja kehitellään mahdollisia motiiveja kyllästymiseen saakka. Lopussa Poirot tunnustaa olleensa koko ajan väärillä jäljillä. Hän päättää lavastaa Nickin kuoleman ja houkutella näin murhaajan esille. Agathamaiseen tyyliin lopussa asetelma kääntyy yllättäen päälaelleen. Melko hyvä tarina, vaikka henkilöt jäävätkin aika etäisiksi.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1936: "Salapoliisiromaani, alan nykyään etevimpiin kuuluvan tekijän kirjoittama. Hänen kirjojensa tavallinen sankari belgialainen salapoliisi Hercule Poirot joutuu tässä tavallista vaikeampaan pulmaan selvitellessään erääseen nuoreen naiseen kohdistettujen murhayritysten alkuperää. Lopputulos on yllättävä. – Tuskin sentään kirjastojen kirja."
Kolmetoista
Kolmetoista
WSOY 1983 – Sapo 279
The Thirteen Problems 1932
“Kolmetoista hyvää tekevän pahaenteistä juttua. Sankarittarena kaikissa kuolematon neiti Marple, joka nojatuolistaan kutimensa takaa kertoo täsmälleen miten raadollisia me ihmisparat saatamme olla, kun meitä houkuttelevat raha ja rakkaus, mustasukkaisuus ja kostonhimo. Äkkikuolema siitä usein seuraa…”
Pieni seurue istuu iltaa ja kertoo toisilleen rikosarvoituksia. Olipa pulma millainen tahansa, aina neiti Marple löytää vertailukohdan oman kylänsä tapahtumiin ja selvittää kuinka rikos tehtiin. Nämä lyhyet ja helppolukuiset tarinat ovat kevyttä salapoliisiviihdettä.
Novelli "Tiistaikerho" (The Tuesday Night Club) julkaistiin Royal Magazinessa vuonna 1927 ja siinä Neiti Marple esiintyi ensimmäisen kerran.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1983: "Christien erään suosikkisankarittaren, vanhan neiti Marplen kodissa kokoontuva "tiistaikerho" kertoilee toisilleen merkillisiä tai pulmallisia rikostarinoita, joiden ratkaisun vain kertoja tietää, mikäli hänkään. Tarinan kestäessä muut esittävät siitä kommentteja ja terittävät kekseliäisyyttään päätyäkseen oikeaan ratkaisuun, mutta tietenkin juuri neiti Marple muita useammin löytää arvoituksen ytimen. Nokkelasti rakennettuja ja lukijankin päättelykykyyn vetoavia "arvoituksia", joiden parissa muutama hetki ennen unen tuloa luiskahtaa mukavasti, sillä kauhulla mässäilyynhän Christie ei tarinoissaan lankea."
Lordin kuolema
Lordin kuolema
WSOY 1953 - Sapo 1
Lord Edgware Dies 1933
”Omalaatuinen lordi Edgware murhataan kirjastossaan. Syylliseksi epäillään hänen vaimoaan, kuuluisaa näyttelijätärtä Jane Wilkinsonia. Vain hetkeä aikaisemmin Jane oli pyytänyt apua itseltään Hercule Poirotilta päästäkseen eroon miehestään. Poirot panee pienet harmaat aivosolut liikkeelle. Juttu osoittautuu erittäin mutkikkaaksi. Tapahtuu kaksi uutta murhaa. Sitten sattuma puuttuu peliin. Poirot kuulee erään tuntemattoman ohikulkijan huomautuksen ja oivaltaa kuin salaman iskusta johdonmukaisen ratkaisun. Siihen tarvitaan vain kolme seikkaa: pincenez-lasit, puhelinsoitto ja nainen joka nouti kultarahan Pariisista. Tässä jutussa Poirot joutuu kohtaamaan murhaajan, joka on tavallista häikäilemättömämpää lajia.”
Muuten sujuva tarina menee välillä liian mutkikkaaksi. Soudetaan ja huovataan. Kannattaa kuitenkin lukea. Kirjassa on muutama oivallinen henkilöhahmo. Tällä kirjalla WSOY aloitti maineikkaan Sapo – sarjansa vuonna 1953. Sapoja julkaistiin vuoteen 2012 asti kaikkiaan 459 kirjaa. Monista sarjan kirjoista on otettu useita uusintapainoksia.
Kuoleman koira
Kuoleman koira
WSOY 1978
The Hound Of Death 1933
”Agatha on yliluonnollisella tuulella näissä toinen toistaan kihelmöivämmissä mysteereissä, joissa pelataan kuudennen aistin, ennakkoaavistusten, intuition ja spiritismin alueilla. Kuolema kolkuttaa joskus täysin selittämättömänä, kuten pikku Geoffreyn tapauksessa, ja tuhoa tuottavat voimat pääsevät valloilleen belgialaisen nunnan salaperäisten henkisten kykyjen ansiosta. Mutta yhtä usein outojen tapahtumien takaa paljastuvat kylmästi suunnittelevat aivot, jotka punovat juoniaan liian pitkään eläneen perintötädin tai hankalan perheenjäsenen päänmenoksi.”
Kirja sisältää 12 tarinaa: Kuoleman koira, Punainen varoitusmerkki, Neljäs mies, Mustalainen, Lamppu, Radio, Syyttäjän todistaja, Sinisen ruukun arvoitus, Sir Arthur Carmichaelin omituinen tapaus, Siipien kutsu, Viimeinen istunto, SOS.
Aika lailla huono maku jäi tästä kirjasta. Ne tarinat menettelivät, joissa vain huijattiin mukamas yliluonnollisilla asioilla (Radio, Syyttäjän todistaja, Sinisen ruukun arvoitus, SOS). Vastenmielisiä olivat ne, joissa uskoteltiin kummallisten henkimaailman ilmiöiden todellisuuteen.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1979: "Tässä kertomustusinassa Christie osoittaa taitojaan aihealueella, johon hän harvemmin tuotannossaan kajosi. Kertomusten käyttövoimana on tässä sikermässä lähes aina jokin ns. yliluonnollinen tekijä, okkultinen piirre, telepatia, enne tms. Aina selitys ei kuitenkaan ole peräisin henkimaailmasta vaan hyvinkin konkreettiseen todellisuuteen kuuluvasta rikollisesta teosta tai kummittelun ja todellisuuden arvoituksellisesta yhteenliittymästä. Mielestäni tämä sikermä oli jännittävämpi ja eloisampi kuin muutamat muut hänen lyhytmuotoisia salapoliisikertomuksia sisältävät valikoimansa, ja kertomusten teknisenä rakentajana hän on ihailtava."
Askel tyhjyyteen
Askel tyhjyyteen
WSOY 1953 – Sapo 3
Why didn't they ask Evans? 1934
”Papinpoika Bobby löytää rotkoon pudonneen, kuolemaisillaan olevan miehen. Bobby ryhtyy selvittämään tapausta yhdessä tyttöystävänsä, rikkaan lordintyttären Frankien kanssa. Jäljet johtavat aristokraattiperheeseen, joka tuntuu olevan suorastaan erikoistunut merkillisiin ”tapahtumiin.” Agatha on tässä kirjassa säkenöivimmillään: hirtehishuumoria, jännittävän juonen äkkikäänteitä, nuorta rakkautta ja tietysti taiturimainen loppuratkaisu.”
Kirjan sankarina ei ole Poirot eikä Marple, vaan ihan tavallinen heppu. Hän löytää jyrkänteeltä pudonneen miehen ja kuulee tämän viimeiset sanat: ”Miksi he eivät pyytäneet Evansia?” Tämän kaltaiset tarinat ovat Agathan parhaimpia. Tällaisten vanhan ajan seikkailukirjojen mukana on hauska irtautua arjen yksitoikkoisuudesta ja lähteä jännittävälle matkalle mukavien sankarien kanssa. Hyvä kirja.
Idän Pikajunan arvoitus
Idän Pikajunan arvoitus
WSOY 1937
Murder On The Orient Express 1934
”Idän pikajunan arvoitus kuuluu Agatha Christien tunnetuimpiin tarinoihin, joka on myös nähty valkokankaalla. Klassinen salapoliisikertomus säilyttää jännityksensä aina yllättävään ratkaisuun saakka.
Idän pikajuna joka jyskyttää eteenpäin matkalla halki Euroopan, pysähtyy yhtäkkiä keskellä yötä. Lumikinokset tukkivat radan autiolla seudulla jossakin Balkanilla. On kuolemanhiljaista. ’Hermoni ovat varmaankin epäkunnossa’, mutisee Hercule Poirot ja vaipuu jälleen uneen. Herättyään Poirot huomaa, että häntä tarvitaan kipeästi. Yöllä on tehty murha. Amerikkalainen miljonääri Ratchett lepää vuoteessaan kuoliaaksi puukotettuna. Koskematon lumi junan ympärillä todistaa, että murhaaja on vielä junassa. Poirot aloittaa tutkimukset ja vetäytyy käyttämään pieniä harmaita aivosolujaan…Kuinka murha toteutettiin?”
Mukava Poirot – tarina. Ei liian pitkä, eikä liian monimutkainen. Lukija voi itsekin arvailla murhaajaa.
Idän pikajuna (Orient Express) on kuuluisa yöpikajuna, joka kulki vuosina 1889 - 1977 Pariisista Istanbuliin. Junasta on kirjoittanut mm. Graham Greene (Idän pikajuna) ja Paul Theroux (Suuri junamatka).
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1937: "Mielikuvituksellinen salapoliisiromaani, aiheena murha idän pikajunassa. Jutun selvittää tietenkin tekijän tavanomainen sankari, yksityissalapoliisi Hercule Poirot, mitä nerokkaimmilla psykologisilla keinoilla. Kieltämättä tarjoaa teos lukijalleen jonkinlaista jännitystä, mutta asetelma on jo hiukan liian mielikuvituksellinen - salapoliisiromaanillekin."
Listerdalen arvoitus
Listerdalen arvoitus
WSOY 1980 – Sapo 242
The Listerdale Mystery 1934
“Agatha harmittomalla tuulella juttujen kokoelmassa joka julkaistiin alun perin vuonna 1934. Dekkarien kuningatar punoo niissä jännittävää juonta vaikkapa niinkin yksinkertaisen vihanneksen kuin kurkun ympärille, kertoo veljenpojasta jolle tapahtuu merkillisiä asioita heti saatuaan potkut rikkaan enonsa firmasta, sensaatiomaisesta ryöstöstä lordi Edward Campionin kartanossa tai kuuluisasta oopperalaulajattaresta jolla oli lapsen nauru ja paholaisen mielenlaatu... Kokoelma sisältää kaksitoista hurmaavaa juttua joissa jännityksen lisäksi kukkii myös huumori.”
Tämä on todella mukava kirja. Lämminhenkisiä tarinoita jotka ovat ehdottomasti Agatha Christien parhaimmistoa. Ei mitään sekavaa johtolankavyyhteä lukuisine henkilöineen vaan hyvin kerrottuja elämänläheisiä tarinoita, sujuva juoni ja yllättävä, kekseliäs ratkaisu.
Kirjan sisältämät kertomukset: 1) Listerdalen arvoitus: köyhtynyt rouva St.Vincent etsii kohtuuhintaista asuntoa ja löytää erinomaisen asunnon nimelliseen hintaan. Ystävällinen ja hienotunteinen hovimestari tulee kaupan päälle.., 2) Satakielimaja, 3) Tyttö junassa: George joutuu yllättäen seikkailuun Waterloon asemalla kun tyttö ryntää hänen vaunuosastoonsa ja sanoo: ”Voi, piilottakaa minut…”, 4) Laula laulu lantista, 5) Edward Robinsonin miehuus: Edwardin morsian Maud on teräväkielinen, kärkäs nuhtelemaan, taloudellinen ja tervejärkinen. Edward puolestaan haaveilee seikkailuista ja romantiikasta. Sitten Edward tekee kerrankin elämässään mitä hän itse tahtoo…, 6) Onnettomuus, 7) Jane hakee työpaikkaa: lehti-ilmoituksella saatu työpaikka vie Janen seikkailuun ruhtinattaren kaksoisolentona, 8) Tuottoisa sunnuntai, 9) Anthony Eastwoodin seikkailu: Anthony on saanut tarinastaan kirjoitettua vain otsikon: ”Toisen kurkun arvoitus”. Hän saa salaperäisen puhelinsoiton ja on pian yhtä kokemusta rikkaampi. Tarinansa otsikon hän vaihtaa toiseen: ”Espanjalaisen hartiahuivin arvoitus”, 10) Kultainen pallo, 11) Ruhtinaan smaragdi: James seurusteli Gracen kanssa, mutta tyttö hyljeksi häntä heidän ollessaan rannikon lomanviettopaikassa. James ei ole kyllin hieno Gracelle. Onnekkaan tapahtumasarjan päätteeksi James saattaa vastata Gracelle tämä pyytäessä häntä elokuviin: ”Ikävä kyllä se ei käy. Olen juuri menossa lounaalle lordi Edward Campionin kanssa. Hän haluaa minun tapaavan Maraputnan ruhtinaan.”, 12) Joutsenlaulu.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 5/1980: "Christien pikku kertomukset ovat nokkelia, lempeän humoristisia. Niissä ei ole sietämätöntä jännitystä eikä lukijaa muutenkaan pahemmin järkytetä, tarinain loppuyllätykset ovat melko kesyjä. Tämän vuonna 1935 ilmestyneen kirjan paras vitsi on tahaton: erään novellin päähenkilö, arka ja vaatimaton pikku mies on nimeltään James Bond."
Parker Pyne tietää kaiken
Parker Pyne tietää kaiken
WSOY 1982 – Sapo 273
Parker Pyne Investigates 1934
”Kokoelma juonikkaita kertomuksia, joissa ongelmanratkaisijana on sympaattinen Parker Pyne. Nämä kaksitoista kertomusta ovat alun perin ilmestyneet lehdissä, ja aika oli tuolloin 30-luku. Parker Pyne on eläkkeellä valtion virastosta, jossa hän laskeskeli tilastoja. Työkokemustaan hän hyödyntää oivallisesti nykyisessä elämäntehtävässään: hän tekee ihmisiä onnellisiksi – maksua vastaan. Työn perustana on viisi pääluokkaa, joihin Parker Pyne on jakanut ihmisten ongelmat. Koska Parker Pyne vaikuttaa ehdottomasti luotettavalta, tulevat asiakkaat hänen luokseen mielellään. Olipa ongelmana rikos, aviomurheet, elämän ikävystyneisyys tai rakkaus pystyy Pyne auttamaan. Mikään inhimillinen ei ole hänelle vierasta. Päinvastoin: hän paljastaa herkullisella tavalla englantilaisten elämän, rauhallisen ja miellyttävän, poroporvarillisen kulissin taakse kätkeytyykin jännitystä ja vaaroja.”
Kaksitoista mukavaa kertomusta, joista puolet sijoittuu Lontooseen ja loput tapauksista Pynen itämaille tekmän matkan varrelle. Hän matkustaa kuuluisalla Orient Expressillä keski-itään. Matkakohteina ovat Bagdad, Shiraz, Petra ja Niilin risteily. Pyne on kalju jäpikäs ja oikein mainio henkilö - sääli ettei Agatha kirjoittanut useampia kertomuksia hänestä.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1982: "Agatha Christien jännityskertomusten keskushahmo Parker Pyne ei ole varsinainen salapoliisi, vaikka hänellä toimisto onkin: hän ei niinkään tutki rikoksia kuin antaa neuvoja varsin arkisissakin ihmissuhdeongelmissa. Parhaita ovat ne - harvat - jutut, joissa herra Pynen vuorenvarma menetelmä ei täysin onnistukaan, mutta muutenkin nämä alunperin lehdissä julkaistut tarinat ovat säilyneet yllättävän lukukelpoisina sanottakoon nyt vaikkapa hälyisien matkojen kiusantorjujina. Ituja ja lankoja ne tarjoavat myös Christien muun tuotannon suuntaan - joidenkin henkilöiden ääriviivoissa on vilaus Mary Westmacottia, jotkut miljööt ja yksityiskohdat taas viittaavat hänen varsinaisiin dekkareihinsa."
Aikataulukon arvoitus
Aikataulukon arvoitus
WSOY 1938
Riksi 30 - Sapo 334
The A.B.C. Murders 1935
”Hercule Poirot – tarina joka on eräs kuuluisan tekijänsä jännittävimmistä, kauhukuvaus murhaajasta, joka valitsee uhrinsa aakkosjärjestyksessä. Ensiksi saa surmansa rouva Asher Androverista myydessään parhaillaan tupakkaa asiakkaalleen. Sitten kuristetaan kuoliaaksi Elizabeth Barnard Bexhillin rannikolla. Sen jälkeen murhataan Sir Carmichael Clarke Churstonissa. Joka kerta jättää murhaaja käyntikorttinsa – rautateiden ABC-aikataulukon. Mutta sitten hän tekee kohtalokkaan virheen, yllyttää jäljilleen itse Poirotin. Tämä selvittää hurjien rikosten sarjan tavalla, jota lukijan on mahdotonta ennakolta arvata.”
”On kerrassaan onnetonta, että kun ihmiset näkevät Poirotin ensimmäisen kerran, he ovat aina taipuvaisia pitämään häntä vähän epäonnistuneena sukkeluutena.”
Kirjassa kuvataan erilaisia ihmisiä mukavasti. Herra Aleksander Bonaparte Cust on kookas, kalvakka mies jolla on eksyneen koiran katse. Niin tympeä että oli miltei huomaamaton. Hän on kärsinyt alemmuuden tunnetta koko ikänsä. Poirot osaa kuitenkin arvioida ihmisluonnetta ja pelastaa hänet väärältä tuomiolta. Hyvä kirja. Tarina etenee sujuvasti ja henkilöt on kuvattu hyvin.
Lentävä kuolema
Lentävä kuolema
WSOY 1937
Riksi 82 – Sapo 347
Death in the clouds 1935
“Vetävä Poirot-seikkailu, jossa mestarisalapoliisi selvittää lentomatkalla tapahtuneen salaperäisen myrkytysmurhan. Vanha nainen, rahanlainaaja ja koronkiskuri, löydetään juuri ennen koneen laskeutumista kuolleena paikaltaan. Hänen kaulassaan on juuri ja juuri havaittavissa oleva pieni reikä. Paikalla olleen lääkärin suorittama alkututkimus osoittaa, että naista on ammuttu intiaanien tapaan, myrkkynuolella puhallusputken läpi. Sekä nuoli että putki löytyvät koneesta, mutta kukaan matkustajista ei ole nähnyt eikä kuullut mitään. Kuitenkin yksi heistä, yhdestätoista, on murhaaja. Kuka, sen selvittää Hercule Poirot tunnetulla taidollaan.”
"Koronkiskuri murhataan lentokoneessa Pariisin ja Lontoon välillä. Onneksi matkustamossa on myös belgialainen mestarietsivä Hercule Poirot.Paikka nro 9 tarjosi Hercule Poirotille mainiot tarkkailuasemat: Hänestä oikealle istui sievä nainen, joka oli silminnähden ihastunut vastapäätä istuvaan mieheen. Lady Horbury paikalla nro 13 oli mitä ilmeisimmin kokainisti. Käytävän toisella puolella istuvaa salapoliisikirjailijaa ahdisteli ampiainen. Mutta Poirot ei nähnyt, että istuimella nro 2 hänen takanaan kyhjötti naisen eloton ruumis. Käy ilmi, että nainen on murhattu myrkkynuolella. Ammuttiinko se kenties puhallusputkella tai imukkeella? Miksi uhrin kahvikupin vieressä on kaksi lusikkaa? Poirotin pienet harmaat aivosolut löytävät mysteerin ratkaisun matkatavaraluettelosta"
Tämä on keskitasoa parempi Poirot juttu. Heppu selvittelee rikoksia kymmenissä muissakin Agatha Christien kirjoissa ja juttujen taso vaihtelee. Tässä ongelma on selvästi rajattu ja murhaajaehdokkaiden tarkastelu viedään sujuvasti läpi.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1937: "Kertomus kaikkien aikojen merkillisimmästä murhajutusta, jonka nerokas ranskalainen yksityissalapoliisi ratkaisee terävän järkensä avulla. Salapoliisin mietiskellessä koettaa tekijä kuitenkin voimiensa mukaan estää lukijaa oman järkensä avulla pääsemästä tapausten jäljille ja onnistuu toimessaan niin hyvin, että lukijan on pakko tuntea pettymystä. Hyvällä salapoliisikirjailijan rutiinilla kirjoitettu vähän sanova teos."
(huom. Poirot ei ole ranskalainen, kuten tässä väitetään, vaan belgialainen)
Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä
Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä
WSOY 1960 - Sapo 50
Three act tragedy 1935
”Sir Charles Cartwright, kuuluisa näyttelijä, on kutsunut paikkakunnan kirkkoherran vaimoineen huvilalleen tupaantuliaisiin. Kunnianarvoisa Stephen Babbington ei ole tottunut vahvoihin alkoholijuomiin ja hermostuksissaan hän kumoaa cocktailinsa yhdellä siemauksella, vain lievästi irvistäen. Tunnelma on kodikas, vieraiden vilkas puheensorina täyttää huoneen. Äkkiä herra Babbington tarttuu kouristuksenomaiseksi kurkkuunsa ja lyyhistyy tuoliinsa – kuolleena. Tästä draama vasta alkaa. Murhenäytelmän jokaiseen näytökseen kätkeytyy mystinen kuolema, ja Sir Charles innostuu näyttelemään myös suurta salapoliisia. Onneksi Hercule Poirot liikkuu kulissien takana ja kolmannen näytöksen lopussa hän on saanut työnsä valmiiksi. – Esirippu voidaan laskea.”
Muistakin Christien kirjoista tuttu sovinnainen herra Satterthwaite seuraa tapahtumia ja tekee omia havaintojaan. Tekemisen puutteesta kärsivä Poirot kuitenkin oivaltaa rikosten välillä olevan yhteyden ja nimeää myös murhaajan. Rikosten selvittelyn lisäksi kertomuksessa kuvaillaan erilaisia ihmistyyppejä. Agatha Christien kirjaksi tämä on keskinkertainen.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 8/1960: "Kuuluisan näyttelijän illalliskutsuilla sattuu yllättävä kuolemantapaus, jota muutamat seurueen jäsenet melko löyhin perustein otaksuvat murhaksi, mutta saavat vettä myllyynsä, kun hiukan myöhemmin toinen kutsuihin osallistunut yhtä odottamatta kuolee samankaltaisissa olosuhteissa. Ja siitä lähteekin alati taitava Agatha Christie hämäämään lukijoitaan vuoroin osoittelemalla mahdollisia syyllisiä, vuoroin pesemällä heitä taas pulmustakin puhtaammiksi. Pohja-asetelma on mielestäni hieman keinotekoisen ja haetun tuntuinen, mutta itse rakentaminen on tottunutta ja nokkelaa. Ei tarpeen kirjastoissa, sillä laajasta suomennostuotannosta voi osoittaa tätä taitavampia."
Kortit pöydällä
Agatha Christie
Kortit pöydällä
WSOY 1939
Riksi 21 – Sapo 326
Cards on the table 1936
"Lontoolainen herra Shaitana tunnetaan paitsi varakkuudestaan myös hieman salamyhkäisen erikoisista juhlistaan. Kahdeksan kutsuvieraan joukossa on tällä kertaa neljä eri rikoksen tutkijaa, joista yksi on Hercule Poirot, kuuluisa belgialainen salapoliisi. Bridgepeli,johon illan isäntä ei itse osallistu, keskeytyy, kun hänet löydetään tikarilla surmattuna. Huoneistoon ei ole voinut päästä ulkopuolisia, joten murhaajan on oltava joku vieraista. Mutta kenellä on motiivi? Kas, siinäpä pulma. Kun todistusaineisto puuttuu tykkänään, mestarietsivä Poirot pääsee taas kerran käyttämään kuuluisia harmaita aivosolujaan!"
Hercule Poirot tapaa nuuskarasianäyttelyssä rikkaan herra Shaitanan ja saa kutsun päivälliskutsuille. Shaitana kerskuu keräilevänsä nuuskarasioiden sijaan parhaita rikollisia – sellaisia, jotka ovat selviytyneet joutumatta kiinni elellen miellyttävää elämää, jota ei epäilyksen varjokaan ole koskettanut. Kutsuille saapuu Poirotin lisäksi salapoliisikertomusten kirjoittaja rouva Ariadne Oliver, Poliisitarkastaja Battle Scotland Yardista sekä eversti Race salaisesta palvelusta. Lisäksi neljä muuta: rouva Lorrimer, majuri Despard, tohtori Roberts sekä neiti Meredith.
Päivällisen jälkeen pelataan bridgeä. Shaitana murhataan illan aikana ja syyllistä aletaan etsiä vieraiden joukosta. Agatha Christie saa lukijan epäilemään kaikkia vieraita vuoron perään. Kun näyttää varmalta, että arvoitus on ratkennut, kaivaa kirjailijatar vielä pari yllätystä hihastaan. Bridgen taitajille tämä on varmaan mielenkiintoista luettavaa. Mukava kirjahan tämä on meille bridgen saloihin perehtymättömillekin.
4.7.2018
Murha Mesopotamiassa
Murha Mesopotamiassa
WSOY 1957 – Sapo 28
Murder in Mesopotamia 1936
”Agatha Christie oli kuten tunnettua arkeologin vaimo. Hän mainitsikin tästä olevan silkkaa etua: mitä enemmän hän vanhenee, sitä arvokkaammaksi hän tulee … Mesopotamiassa arkeologisia kaivauksia johtavan muinaistutkijan, tohtori Leidnerin vaimo ei sen sijaan ehdi vanheta, sillä hänet murhataan. Tapausta tutkii Hercule Poirot apurinaan retkikuntaan kuuluva sairaanhoitaja Amy Leatheran, tavattoman tervejärkinen neiti-ihminen.”
Kirjan kertojana on sairaanhoitajatar. Agatha toimi itsekin sairaanhoitajattarena ja kertoja tuntuu hyvin luontevalta henkilöltä. Agathan tuntemus kaivauksista näkyy myös tekstissä. Tarina on hyvin tyypillinen Christien murhamysteeri. Murhan jälkeen lukijalle tarjotaan houkuttelevia vaihtoehtoja tappajan henkilöllisyydestä. Sitten tapahtuu toinenkin murha ja lopulta Poirot kokoaa kaikki henkilöt kuulemaan ratkaisua. Hän aloittaa sen dramaattisesti arabian kielellä: Bismillahi ar rahman ar rahim. (Allahin, Armahtavan, Säälivän nimessä. Lausetta käytetään matkalle lähdettäessä.) Lukuelämyksenä tämä on keskinkertainen. Jokin kipinä tarinasta puuttuu.
Kuolema Niilillä
Kuolema Niilillä
Otava 1940
WSOY 1959
Riksi 85 – Sapo 327
Death on the Nile 1937
"Linnet Ridgeway on maailman rikkain tyttö. Hän on tottunut saamaan kaiken minkä haluaa - myös parhaan ystävättärensä Jacquelinen sulhasen. Kun hän nimittäin näkee komean mutta pennittömän Simon Doylen, ystävätär ei enää merkitse hänelle mitään. Linnetin ja Simonin häät aiheuttavat kissan kokoisia otsikoita juorulehdissä ja sekavia tunteita eräissä henkilöissä, joille Linnetin omaisuus on tärkeä. Häämatka - luksusristeily Niilillä - muodostuu painajaiseksi. Kaunis perijätär tuntee kateuden ja mustasukkaisuuden verkon kiristyvän ympärillään ja anoo apua Hercule Poirotilta."
Mykkä todistaja
Mykkä todistaja
WSOY 1953 – Sapo 6
Dumb witness 1937
”Miss Arundellin, rikkaan ikäneidon kuolema ei yllättänyt ketään hiljaisen pikkukaupungin asukkaista. Yllätyksen teki hänen testamenttinsa, josta Miss Arundell oli visusti vaiennut. Kirja, jonka hän ennen kuolemaansa oli lähettänyt Hercule Poirotille, antaa vauhtia tapahtumille. Avainasemassa on koira, mykkä todistaja, joka johdattaa Poirotin ratkaisun jäljille.”
Poirot ratkoo yleensä rikoksia nojatuolissaan, antaen harmaiden aivosolujensa tehdä työn. Tällä kertaa hän kuljeskelee rikospaikalla ja epäiltyjen luona salaten henkilöllisyytensä ja tekeytyen milloin kirjailijaksi, milloin talon ostajaksi jne. Poirotin kumppani Hastings on närkästynyt moisesta valehtelusta. Poirotin mielestä murha on kuitenkin niin vakava asia, että sitä tutkiessa tällainen käytös on puolusteltavissa. Varmistuttuaan murhaajasta Poirot antaa tälle tilaisuuden paeta hirsipuuta. Traditionaaliseen tapaan epäillyt kootaan murhataloon viiksekkään salapoliisimme ympärille tämän selostaessa tutkimuksiaan. Lukijakin yllättyy kun Poirot selostuksensa päätteeksi paljastaa murhaajan. Nokkela kirja olisi voinut olla hieman lyhyempi ja tiivistetympi. Nyt se oli hieman raskas luettava.
3.7.2018
Särkyneen peilin arvoitus
Särkyneen peilin arvoitus
WSOY 1977 – Sapo 208
Murder in The Mews 1937
(Novellit vuosilta 1931, 1932, 1936)
”Nuori nainen löydetään kuolleena kaupungin syrjäkaduilta. Itsemurhako – vai murha? Englantilaiseen kartanoon kerääntyneen suuren seurueen isäntä ampuu itsensä kesken kaiken. Poliittinen varkaus, johon liittyy yhtä uskomaton kiristysjuttu. Kiihkeä ja vaarallinen rakkausdraama Rhodoksella. Neljä rikosnovellin helmeä yksissä kansissa. Jännittävien tarinoiden langat solmii Hercule Poirot.”
"Kirja sisältää neljä ennen suomentamatonta Hercule Poirot -kertomusta Christien vahvimmalta luomiskaudelta, vuodelta 1937. Ensimmmäisessä seikkaillaan kaupungin syrjäkaduilla tutkimassa nuoren leskirouvan murhaa - vai oliko se sittenkin itsemurha? Toinen mysteeri on tuota harvinaisempaa agentti-agathaa: uskomaton poliittinen varkaus, johon liittyy yhtä uskomaton kiristysjuttu.
Nimikertomus Särkyneen peilin arvoitus on kirjan laajin. Englantilaisessa kartanossa on koolla iso seurue, kun isäntä äkkiarvaamatta pamauttaa hengen itseltään. Poirot löytää särkyneen peilin ja näkee siihen katsoessaan ihmeellisiä asioita. Viimeisenä on kiihkeä ja vaarallinen rakkaustarina Rhodoksella. Henkilöinä kaksi englantilaista avioparia: kevytkenkäinen tyttö ja tyranni, kunnon vaimo ja kunnon mies, joka kunnon miesten tapaan ihastuu kevytkenkäiseen."
Hyvä novellikokoelma sisältää seuraavat tarinat: Murha tallikujalla, Uskomaton varkaus, Särkyneen peilin arvoitus, Kolmiodraama Rhodoksella. Poirot ratkaisee jutut rupattelemalla asianomaisten kanssa ja käyttämällä sitten kuuluisia harmaita aivosolujaan. Kaikki ovat selkeitä ja mielenkiintoisia juttuja.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1977:
"Christie on sijoittanut kunkin näistä 1930-luvulla kirjoitetusta Poirot-kertomuksestaan rajattuun yhteisöön, jonka piirissä tapahtuu tai on tapahtunut ns. mahdoton rikos, murhaksi lavastettu itsemurha ja sen vastakohtana itsemurhalta vaikuttava murha, asianomaisten silmien alla tapahtunut rikos jne. Nerokas Poirot ratkaisee mysteerit lähinnä vain käymällä näennäiskepeitä keskusteluja läsnä olleiden kanssa ja tekemällä havaintoja, joiden perusteella lukijallakin muka on mahdollisuus oman nokkeluutensa osoittamiseen. Tekotapa muistuttaa viite viitteeltä selkiintyvän sanaristikon tai palapeli kuvion ratkaisemista - älyllistä näpertelyä iltapuhteeksi."
Hänet täytyy tappaa
Hänet täytyy tappaa
WSOY 1971 - Sapo 121
Appointment with death 1938
"Ymmärrätkö nyt, että hänet täytyy tappaa?” Hercule Poirot oli juuri saapunut Jerusalemiin, kun hän kuuli uhkauksen yön hiljaisuudessa sulkiessaan hotellihuoneen ikkunaa. Tuntisin kyllä tuon äänen, hän mutisi itsekseen. Näin alkaa tarina rikkaasta amerikkalaisesta perheestä, jota hallitsee leskirouva Boynton sadistisella julmuudella. Kuin lihava hämähäkki verkossaan tämä nainen vaanii perillisiään. Seurustelu ulkopuolisten kanssa on kielletty, eikä kukaan saa tehdä mitään ilman vanhan rouvan lupaa. Paine käy sietämättömäksi nyt, kun nuoret matkalla ollessaan näkevät muutakin maailmaa. Tunnelma kiihtyy, ahdistuu, jännittyy äärimmilleen... ja niin lopulta käy, että Hercule Poirotin ammattitaitoa tarvitaan."
"Hercule Poirot on matkailijaseurueen kanssa Petrassa, nykyisen Jordanian alueella sijaitsevassa rauniokaupungissa. Eräs seurueeseen kuuluva, rouva Boynton löydetään kuolleena. Pieni pistoksen jälki osoittaa että hänet murhattiin. Poirot muistaa lauseen, jonka hän vahingossa kuuli seurueen ollessa Jerusalemissa. "Kyllähän sinä tajuat, että hänet täytyy tappaa?" Rouva Boynton oli inhottavin ihminen, jonka Poirot oli tavannut, mutta hän ryhtyy selvittämään murhatapausta haastattelemalla paikallaolijoita."
Christie tuo tässä esiin ajatuksen oikeutetusta murhasta. Eikö olisi parempi, että yksi sadistisen julma olento kuolee, jotta joukko muita säilyttäisi mielenterveytensä, eivätkä menehtyisi tai ajautuisi itsemurhaan? Samanlaisia ajatuksia pohditaan Agatha Christien kirjassa Esirippu, jossa Poirot järjestää lukijoilleen todellisen yllätyksen. Nyt käsillä olevassa tarinassa ollaan kuitenkin lujasti sitä mieltä, että totuus on saatava selville, eikä murhaa voida hyväksyä missään olosuhteissa. Kirja päättyy onnellisesti kaikkien perheenjäsenten kohdalta.
On kuitenkin surullista, että kirjassa kuvatun kaltaisia henkisen väkivallan harjoittajia todella on keskellämme. He aiheuttavat mittaamatonta kärsimystä läheisilleen. Voi niitä häväistyjä ja alistettuja lapsia, joiden koko elämä tuhoutuu toisen ihmisen käytöksen vuoksi. Pöyristyttävintä on se, että jotkut tällaisista aikuisista eivät edes tajua tekevänsä väärin. Huh, huh - ollaan kilttejä toisillemme.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 5/1971: Tässä 1930-luvun loppupuolen Christiessä on dekkarin perinnekaava tyypillisimmillään. A. Miljöö ja teko:
Perhettään tyrannisoiva, rikas ja häijy leskirouva kuolee epäilyttävissä olosuhteissa turistiseurueessa Egyptissä. B. Alustava kuulusteluvaihe: Hercule Poirot keskustelee kunkin asianosallisen kanssa pokerinkasvonsa säilyttäen. C. Päätelmientekovaihe: Kukin vuorostaan on tapposyytteen kohteena, kunnes syyllinen löydetään lukijalle arvaamattomien todisteitten myötä. D. Epilogi: Seurueen jäsenten jälkitapaaminen onnellisissa olosuhteissa. Tietystä kaavamaisuudestaan huolimatta tai ehkä siksi lukija myötäilee suhteellisen kiinnostuneena.
Simeon Leen testamentti
Simeon Leen testamentti
WSOY 1953 - Sapo 4
Hercule Poirot's Christmas 1938
“Äreä ja oikukas miljonääri Simeon Lee on kutsunut perheensä luokseen joulunviettoon. Kaikki yllättyvät saadessaan kuulla, että mukaan perhejuhlaan saapuu myös kaksi vierasta. Juhla katkeaa odottamatta, kun talon isäntä löydetään raa’asti murhattuna. Niin on Hercule Poirotinkin joulurauha mennyttä.”
Odotin, että kirjassa olisi kuvattu edes jonkin verran perinteistä brittiläistä joulunviettoa, mutta siihen ei viitata sanallakaan. Tarina on kyllä ketterästi kulkeva lukitun huoneen mysteeri. Tapahtumapaikkana on perinteinen kartano palvelijoineen. Henkilöistä annetaan riittävä kuvaus ja lukija miettii ratkaisua viimeisille sivuille asti. Agatha on taas keksinyt pienoisen yllätyksen lukijalle! Hyvä kirja.
Eikä yksikään pelastunut
Eikä yksikään pelastunut
WSOY 1940 - 10 mk romaaneja
WSOY 1952 - Riksin sarja
WSOY 1990 - Sapo 343
Ten little niggers 1939
And Then There Were None 1963
Julkaistu myös nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa (Sapo 343)
”Saaressa oli jotain maagillista. Sen pelkkä nimikin sai mielikuvituksen toimimaan. Yhteys ulkomaailmaan katosi, saari muodosti oman maailmansa. Maailman, josta ei ehkä koskaan voisi palata.” ”Kymmenen erilaista ihmistä houkutellaan salaperäiselle Neekerisaarelle. Jokainen heistä on joskus tehnyt jotakin, minkä haluaa unohtaa. Tunnelma omituisella saarella tiivistyy, ja pian jokainen joutuu tekemän tiliä menneisyytensä kanssa. Agatha Christie on perinteisen palapelidekkarin ehdoton kuningatar. Hänen vuonna 1939 ilmestynyt Eikä yksikään pelastunut (suom. 1940) on hänen tunnetuin teoksensa.”
Tarina rakentuu lastenlorulle, jossa on aluksi kymmenen pientä poikaa ja joka säkeistössä heitä on yksi vähemmän. Tapahtumapaikkana on Negro Island. Saarella olevaan taloon on kutsuttu kymmenen vierasta. Jokainen heistä on tavalla tai toisella aiheuttanut jonkun ihmisen kuoleman. Jokaisen vierashuoneen seinälle on kiinnitetty tuo loru kymmenestä pienestä pojasta. Lorun mukaisesti kaikki saarella olevat kuolevat. Kuka siis on murhaaja? Saari on eristetty ulkomaailmasta eikä sinne ole voinut kukaan ulkopuolinen kätkeytyä. Onko joku heistä itsestään murhaaja? Vasta aivan viime sivuilla murhaaja itse kertoo tarinansa ja mysteeri selviää. Kekseliäs tarina on hyvin kerrottu ja pitää lukijan mielenkiinnon yllä komeasti loppuun asti. Agatha kuvaa tässä ihmisiä, jotka painiskelevat syyllisyytensä kanssa. Ei kovin viihdyttävä, mutta sutjakasti etenevä jännitystarina.
Loru on kai alunperin amerikkalaisen Septimus Winnerin kynästä vuodelta 1868, ja kertoo kymmenestä pienestä intiaanista:
Ten little Injuns standin' in a line,
One toddled home and then there were nine;
Nine little Injuns swingin' on a gate,
One tumbled off and then there were eight.
One little, two little, three little, four little,
Five little Injun boys,
Six little, seven little, eight little, nine little,
Ten little Injun boys.
Eight little Injuns gayest under heav'n,
One went to sleep and then there were seven;
Seven little Injuns cutting up their tricks,
One broke his neck and then there were six.
Six little Injuns kickin' all alive,
One kicked the bucket and then there were five;
Five little Injuns on a cellar door,
One tumbled in and then there were four.
Four little Injuns up on a spree,
One he got fuddled and then there were three;
Three little Injuns out in a canoe,
One tumbled overboard and then there were two.
Two little Injuns foolin' with a gun,
One shot t'other and then there was one;
One little Injun livin' all alone,
He got married and then there were none.
Englannissa loru tunnettiin Frank Greenin versiona vuodelta 1869 ja siinä puhutaan kymmenestä pienestä neekeripojasta. Christie siteerasi juuri tätä lorua kirjassaan. Sittemmin intiaanit on korvattu myös sotilaspojilla:
Ten little Soldier boys went out to dine;
One choked his little self and then there were nine.
Nine little Soldier boys sat up very late;
One overslept himself and then there were eight.
Eight little Soldier boys traveling in Devon;
One said he'd stay there and then there were seven.
Seven little Soldier boys chopping up sticks;
One chopped himself in halves and then there were six.
Six little Soldier boys playing with a hive;
A bumblebee stung one and then there were five.
Five little Soldier boys going in for law;
One got in Chancery and then there were four.
Four little Soldier boys going out to sea;
A red herring swallowed one and then there were three.
Three little Soldier boys walking in the zoo;
A big bear hugged one and then there were two.
Two Little Soldier boys sitting in the sun;
One got frizzled up and then there was one.
One little Soldier boy left all alone;
He went out and hanged himself and then there were none.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)