Poirot ja Marple

Agatha Christien laajaan tuotantoon mahtuu useita päähenkilöitä. Rikoskirjailijoita, Agatha mukaan lukien, moititaan joskus heidän heikosta henkilökuvauksestaan. Tästä ei kuitenkaan ole haittaa, jos juoni on mielenkiintoinen ja jännittävä. Christien päähenkilöt kuvataan kyllä riittävän hyvin salapoliisiromaanin tarpeisiin.

Hercule Poirot (Davic Suchet)
Hercule Poirot 

Pienikokoinen, muhkeaviiksinen belgialainen Hercule Poirot esiintyy yli 30 romaanissa ja yli 50 novellissa. Hänellä on munanmuotoinen pää ja usein hänen keikarimaiselle ulkomuodolleen nauretaan, eikä asiaa auta englantilaisten ulkomaalaisia kohtaan tuntema epäluuloisuus. Poirot on hyvin pikkutarkka ja turhamainen, ylpeä vahatuista viiksistään ja kuuluisuudestaan. Hän ei kulje suurennuslasin kanssa maastossa, vaan keskustelee ihmisten kanssa esittäen yllättäviäkin kysymyksiä ja istuutuu sitten miettimään ja käyttämään harmaita aivosolujaan. Hän mielellään kerää epäillyt loppunäytökseen, jossa selostaa tutkimustensa kulun ja paljastaa syyllisen. Joskus hän myös jakaa omavaltaisesti oikeutta. 

Poirot on niin kuuluisa hahmo, että vuonna 1975 New York Times julkaisi hänen kuolinilmoituksensa etusivullaan kun hänen viimeisestä jutustaan ja kuolemastaan kertova kirja ilmestyi. Tähän kirjaan Agatha onkin varannut lukijalle oikein jymy-yllätyksen loppuratkaisuun. (suom. Esirippu. Poirotin viimeinen juttu 1976).
 

Monissa Poirot – kirjoissa on mukana tosikkomainen kapteeni Hastings, joskus kertojan roolissa. Kirjassa Golfkentän murha Hastings kuvaa Poirotia näin:”Varsin omalaatuinen pieni mies! Pituus metri kuusikymmentä senttiä, munanmuotoinen pää hiukan kallellaan, silmät jotka loistivat vihreinä hänen kiihottuessaan, ja sotaisen jäykät viikset – suunnattoman arvokkuuden vaikutelma! Hänen ulkoasunsa oli siisti ja keikarimainen. Kaikenlainen siisteys oli hänen ehdoton intohimonsa. Järjestys ja järjestelmällisyys olivat hänen jumalansa. Hän ei antanut paljoakaan arvoa jalanjälkien ja sikarintuhkan kaltaisille ulkonaisille johtolangoille, vaan väitti, etteivät ne sinänsä koskaan auttaisi salapoliisia ratkaisemaan ongelmaa. Sitten hän koputti järjettömän itsetyytyväisenä munanmuotoista päätään ja huomautti äärimmäisen tyytyväisesti: - Todellinen työ, se tapahtuu täällä. Pienet harmaat solut – muista aina pienet harmaat solut, mon ami.”
Elokuvissa ja TV-sarjoissa Poirotia on esittänyt useampi henkilö, mutta tunnetuin heistä lienee David Suchet. Hän esitti lähes 25 vuoden ajan Poirotia 70 eri tarinassa.
 

Neiti Marple (Joan Hickson)
Neiti Marple 

Sympaattisempi hahmo on St. Mary Meadin kylässä asuva ikääntyvä neiti Jane Marple. Hän selvittää rikoksia kahdessatoista romaanissa ja kahdessakymmenessä novellissa. Hänellä on hyvä ihmistuntemus, hän on terävä-älyinen ja nähnyt paljon pahuutta pienessä kylässäänkin. Hänen on helppo kuljeksia epäiltyjen jäljillä – eihän kukaan epäile ikääntyneen naisihmisen kykenevän ratkomaan rikoksia. Hän ei myöskään luota ihmisiin ja on valmis epäilemään heistä pahinta.
Neiti Marple esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1927 Royal Magazinessa ilmestyneessä novellissa, joka julkaistiin 1932 myös kokoelmassa The Thirteen Problems (Kolmetoista, WSOY 1983). Ensimmäinen Marple - romaani oli vuonna 1930 ilmestynyt Murder at the Vicarage (Murha maalaiskylässä WSOY 1954).
Lukijat pitivät Poirotista enemmän kuin Marplesta, mutta Agatha Christie piti neidistä enemmin. Marplea ovat esittäneet elokuvissa ja TV-sarjoissa tietysti monetkin, mutta kuuluisimpia esittäjiä lienevät Joan Dickson, Geraldine McEwan ja Julia McKenzie. Joan Dicksonin olemusta pidetään parhaiten kirjoissa kuvattua Marplea vastaavana. 



Jessica Raine & David Walliams
Tommy ja Tuppence 

Aivan erilaiset yllämainittuihin päähenkilöihin verrattuna ovat Tommy ja Tuppence Beresford. He tapaavat kirjassa The Secret Adversary (Salainen vastustaja, WSOY 1974) ja menevät naimisiin. He seikkailevat viidessä kirjassa. Nämä ovat oikein mukavia vakooja- tai jännitystarinoita ja kuuluvat yhtä lukuun ottamatta mielestäni Christien tuotannon parhaimmistoon.
Kaksi parasta T&T - tarinaa, Salainen vastustaja ja Salomonin tuomio nähtiin Suomessakin (TV1 2017 ja 2018) BBC:n mainiossa 5-osaisessa sarjassa Rikos yhdistää (Partners in Crime, 2015). Päosissa olivat David Walliams ja Jessica Raine. Tarinat eivät aivan noudata kirojen juonta, mutta ovat ensiluokkaisesti tehtyjä ja jännittäviä.

Valtion virastosta eläkkeellä oleva Parker Pyne on mainio henkilö. Sääli, että hän esiintyy vain novellikokoelmassa “Parker Pyne tietää kaiken” (WSOY 1982) sekä kahdessa muussa novellissa. Kaljulla hepulla on teoria, jonka mukaan onnellisuutta vailla olevien ihmisten ongelmat voidaan jakaa viiteen pääryhmään ja ne ovat loogisesti ratkaistavissa. Pyne ei ole salapoliisi, vaan omien sanojensa mukaan “sydänspesialisti.” Hän laittaa Timesin henkilökohtaista – palstalle ilmoituksen:


“Oletteko onnellinen? Jos ette, ottakaa yhteys Parker Pyneen, 17 Ricmond Street.” 
Hän selvittelee ihmisten asioita Lontoossa sekä Keski-itään suuntautuvalla lomamatkallaan.

Hössöttävä rikoskirjailijatar Ariadne Olivier seikkailee kirjassa “Totuus hallavan hevosen majatalosta”, kuudessa Poirot-kirjassa ja muutamassa novellissa. Hän kirjoittaa salapoliisitarinoita, joiden päähenkilö on suomalainen etsivä Sven Hjerson.

Salaperäinen herra Harley Quin on outo heppu. Hän ilmestyy hetkeksi näyttämölle juuri ratkaisevalla hetkellä ja katoaa taas näyttäen harlekiinilta (=harlequin). Hän esiintyy vain novelleissa, usein vaatimattoman herra Sattertwaiten seurassa. Christie itse pitikin Harley Quin tarinoita parhaimpinaan. Tarinat ovatkin muuten ihan mukavia, mutta Harley Quinistä on tehty arveluttavan yliluonnollinen heppu.

Poliisimiehiä ovat Scotland Yardin tarkastajat Japp ja Battle sekä salaisen palvelun eversti Race.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti